Tavotteita.

Aika-ajoin sitä tuskastelee tän painonpudotusmatkan pituutta, jos ja kun pudotus on hidasta. Eilen kuitenki juttelin Maijun kanssa ja jotenki taas sain lisäpontta asiaan.
Vaikka todellisuudessa mulla tavotepainoon pääseminen kestää lähemmäs vuoden jos kaikki menee hyvin, niin loppupeleissä... Se aika kuluu kuitenkin ja jos pystyn koko vuoden harjottelemaan tätä uutta elämäntapaa, niin se todennäkösesti on jo aika hyvin siinä vaiheessa sisäistetty. Loppu on enää kiinni tahdosta. Ja siitähän tässä suurimmaks osaks onkin kyse. Kuinka paljon mä haluan tätä.

Maiju kysy eilen mitkä ois mun seuraavan viiden kilon tavotteita.
En ees kauaa miettiny asiaa, vaan sanoin, että itsekuri! Vaikka mulla olis kaapissa se suklaalevy, niin mä en syö sitä. Niinkun perjantaina sain synttärilahjaks suklaalevyn ja pienen oksennushärdelliepisodin jälkeen töistä kotiuduttuani söin sen yhdellä istumalla, suuremmin edes miettimättä miltä se maistu. Eli harjotusherkku kaappiin vieraiden varalle ja se pysyy siellä x ajan! Ja häviää vaan vieraiden suuhun.

Toinen tavote on liikunnan lisääminen. Tai lähinnä sen alottaminen.
Oon mä välillä käyny pienillä kävelyillä iltasin ja vähän jumpannukin, mutta aika pitkälti oon pitäny sohvaa selässäni. Pienten lenkkien lisääminen ja lihaskuntoa pitää alkaa harjottaa. Lihakset kun on ihan superhuonossa kunnossa.
Työporukan kanssa onkin suunnitteilla kuntosalin varaaminen omalle porukalle tai sitten että rynnitään sinne porukalla, niin ei olis niin suurta painetta siitä muusta porukasta.
Koska se yks ajatus tykyttää aina takaraivossa:
MITÄ IHMISETKI AATTELEE??